Blogi – Kotisivuill https://kotisivuille.fi Kuinka rakentaa hyvä webbisivu? Tue, 01 Feb 2022 16:10:49 +0000 en-US hourly 1 https://wordpress.org/?v=4.8.3 Markkinoi yritystäsi liiketoiminnan välityksellä https://kotisivuille.fi/markkinoi-yritystasi-liiketoiminnan-valityksella/ Mon, 26 Mar 2018 13:44:37 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=122 Monelle tulee markkinoinnista ensimmäisenä mieleen mainonta esimerkiksi lehdissä, televisiossa tai radiossa. Mainonta onkin tärkeä osa markkinointia, mutta todellisuudessa onnistunut markkinointisuunnitelma ja toteutus koostuu paljon muustakin. Yrittäjän kannattaakin usein lähteä liikkeelle perusasioista ja siitä millaisen kuvan potentiaaliset ja jo olemassa olevat asiakkaat saavat toiminnasta. Loppuun mietitty kokonaisuus, loistavat tuotteet, verkostoituminen, digitaalisen markkinoinnin suunnittelu ja yrittäjän tai työntekijöiden olemus voivat viedä yrityksen monesti pidemmälle. Brändin rakentaminen lähtee perusasioista ja vahva brändi ei tarvitse välttämättä mainontaa lainkaan.Yrityksen kokonaiskuva on tärkeä osa brändin rakentamista ja markkinointia. Yleisilmeen tulisi olla yhtenevä ja selkeä, jotta asiakkaat pystyvät helposti hahmottamaan mistä on kyse ja arvioimaan voiko kyseessä olla heille sopiva vaihtoehto. Yhtenäisestä ilmeestä kerrotaan enemmän Turun Sanomien uutisartikkelissa. Asiakkaat arvioivat alitajuisesti yrityksen kokonaiskuvaa. Esimerkiksi, jos yrityksen perusasiat ovat hyvin organisoituja ja työntekijöiden on helppo toimia selkeässä ympäristössä, vaikuttaa se yleistunnelmaan. On eri asia, onko esimerkiksi kiinteistönhuoltoyrityksen edustajalla epämääräinen avainnippu hallussaan vai selkeät avaimenperät kullekin avaimelle, jotta niitä tarvitessa ne löytyvät helposti. Tuotteet edustavat yritystä.Digitaalinen markkinointi on nykypäivänä lähes välttämätöntä. Vaikkei tuotteita myisikään netissä, on internetissä hyvä olla tietoa palveluista ja tuotteista. Digitaalisen markkinoinnin tulee olla linjassa muu ilmeen kanssa ja kotisivuilla asioimisen tulee olla vaivatonta, selkeää ja informatiivista. Kotisivut eivät ole vielä valmiit, kun on saanut kaiken tiedon syötettyä sivustolle, vaan niitä pitää ylläpitää. Mikäli ei pysty syystä tai toisesta päivittämään tasokasta verkkosivua, voi niistä olla enemmän haittaa kuin hyötyä.Oli kyse mistä tuotteesta tai palvelusta tahansa on tasalaatuisuus avainasemassa. Jos asiakas on esimerkiksi ostanut mehevän ja suussa sulavan leivonnaisen kahvilasta aiemmin ja pitänyt siitä, haluaa hän todennäköisesti ostaa sen uudelleen seuraavalla käyntikerralla. Pettymys on suuri, jos leivonnainen ei vastaakaan enää odotuksia ja lopputulos on täysin päinvastainen kuin ensimmäisen ostokerran jälkeen. Yritysten kannattaa myös monesti keskittyä olennaiseen eli todellisiin osaamisalueisiin varsinkin, jos kysymyksessä on pieni yritys. Laaja palveluvalikoima voi tuntua hienolta palvelulta, muttei ole sitä enää, mikäli osaaminen ei ole riittävää. Hyvin tehty työ on paras markkinointivaltti!

]]>
FAQ-osion tärkeys nettisivuilla https://kotisivuille.fi/faq-osion-tarkeys-nettisivuilla/ Tue, 26 Apr 2016 13:33:41 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=107 faqMikä on oikeastaan internetin tarkoitus? Harva meistä edes miettii kyseistä aihetta, sillä netissä surffaamisesta on tullut jo osa arkeamme. Pelkistettynä voidaan todeta, että yksi internetin monesta tarkoituksesta on levittää käyttäjille mahdollisimman paljon tietoa. Tämä tieto voi joskus olla täysin turhaa ajanvietettä tai vaihtoehtoisesti kullan arvoista informaatiota jostakin asiasta tai ilmiöstä. Siten verkkosivujen suunnittelijoilla on hartioillaan varsin suuri vastuu pitää huoli siitä, että sivulla vierailevat ihmiset eivät huku turhanpäiväisen tiedon alle, vaan päinvastoin löytävät relevantin tiedon helposti ja vaivattomasti.Parhain paikka uudella verkkosivulla tiedon metsästämiseen löytyy yleensä FAQ-osiosta. Suomeksi käännettynä tämä Frequently Asked Questions (FAQ) tarkoittaa usein esitettyjä kysymyksiä liittyen esimerkiksi sivuston aineistoon, palveluihin ja tuotteisiin. Käymällä huolellisesti läpi kaikki FAQ-kohdat, sivulla vierailija löytyy hyvin todennäköisesti omaan kysymykseen vastauksen. Täten käyttäjän ei tarvitse navigoida sivulla löytääkseen vastauksen omaan kysymykseen. Esimerkiksi verkkokauppojen kannalta hyvin suunniteltu FAQ-osuus voi kasvattaa myyntiä huomattavan paljon.

Kysymyksillä myyntivoittoja

Miten hyvä FAQ-sivusto kasvattaa myyntivoittoja? Kyse on ajankäytöstä. Nimittäin ilman FAQ:ta käyttäjien pitäisi käyttää mielettömästi aikaa soitellen tai lähettäen sähköposteja oikeille henkilöille, joilla saattaisi olla vastaus kaivattuun kysymykseen. Tämän lisäksi, jos käännämme tilanteen toisinpäin ja tarkastelemme yrityksen ajankäyttöä, on selvää, että yrityksen työntekijöiden ajankäyttö ja tehokkuus kärsivät, mikäli he vastaavat päivittäin samoihin kysymyksiin. Näin ollen rakentamalla hyvän FAQ-osuuden, työntekijät voivat keskittää kaiken osaamisensa ja huomionsa tuottavampaan toimintaan.faqUsein kysytyt kysymykset ovat myös markkinoinnin kannalta erinomainen mahdollisuus parantaa ihmisten käsitystä ja korjaa mahdollisia harhaluuloja myydystä tuotteesta, palvelusta, brändistä tai ideasta. Esimerkiksi, jos FAQ-osiossa olisi kysymys; ”Koituuko luottokortilla ostamisesta lisäkuluja? Yrityksen kannattaa vastata kysymykseen lyhyesti ja samalla perustella vastausta käyttämällä hyväksi oman yrityksen vahvuuksia. Yritys voisi vastata yllämainittuun kysymykseen näin: ”Emme veloita luottokorttiostoksia, sillä yrityksemme uskoo sulavaan kaupankäyntiin ja avoimeen hinnoitteluun alusta loppuun saakka.” Tällä tavalla kysyjä saa vastauksen omaan kysymykseensä välittömästi ja samalla lukemalla sisäistää myös yhden arvon yritykseltä.

Kysymysten hakukoneoptimointi

SEO eli tavallisen kansan kielellä hakukoneoptimointi voi myös auttaa FAQ-osuuden kanssa. Usein ihmiset kirjoittavat kysymyksensä suoraan Googlen hakukenttään odottaen, että he saavat vastauksen ilman turhia klikkauksia. Otetaan jälleen käytännön esimerkki. Nimittäin PokerStars-sivustolla ensikertalaisetkaan eivät taatusti jää vaille vastauksia mieltään painaviin kysymyksiin. Selkeät fontit, välit lauseiden välillä sekä silmiä säästävät kontrastit auttavat lukijaa löytämään kaipaamansa vastauksen nopeasti. Samaan hengenvetoon mainittakoon, että heidän FAQ-osionsa on rakennettu niin hyvin, että Googlesta tupsahtaa suoraan PokerStarsin FAQ-osioon kysymällä esimerkiksi ”Mikä on All-in Texas Hold Em pokerissa”?Visuaalisesta annista puhuttaessa kysymys kuuluukin, miltä näyttää erinomainen FAQ-osuus? Kuten jo mainittu, hyvällä FAQ-sivulla ei ole turhia ikoneita, kirkkaita värejä tai ylimääräisiä hyperlinkkejä, jotka toimivat usein enemmän häiriötekijöinä kuin auttavana kätenä. Ihmisten alitajuntaa pommitetaan päivittäin tuhansilla ärsykkeillä eikä siten monella ole kärsivällisyyttä tarkastella esimerkiksi huonosti suunniteltua verkkosivustoa kovin pitkään. Oiva esimerkki visuaalisesti hyvästä FAQ-sivusta tulee mistäpä muualta kuin Applen kotisivulta. Monet yritykset kamppailevat niinkin yksinkertaisen ongelman kanssa kuin FAQ-sivun värien käytöstä. Jos yrityksen tunnusvärit ovat esimerkiksi punainen ja musta, ja he käyttävät näitä värejä omilla kotisivuillaan, nämä kaksi väriyhdistelmää eivät kuitenkaan ole kovin mieluinen valinta lukemista varten. Applen yksinkertaiset puhtaat värit toimivat niin heidän tuotteissaan, brändissään kuin myös kotisivun FAQ-osiossa.

Teoria ja käytäntö

Mutta miten käytännössä FAQ-sivu rakennetaan? Yksiselitteisesti sanottuna FAQ koodataan HTML-editorilla siinä missä muutkin sivut. Luonnollisesti HTML-koodin kirjoittaminen ei ole mitenkään yksinkertainen asia, mutta toisaalta tänä päivänä uusien asioiden oppiminen onnistuu helpommin kuin koskaan. Tästä kiitos erityisesti YouTube-kanavalle. Tästä linkistä pääset katsomaan 15-minuutin opetusvideon, jolla pääset hyvään alkuun HTML-koodin kanssa.Kuten voi huomata, niinkin yksinkertainen elementti kuin FAQ-osio voi tehdä merkittävän pesäeron hyvän ja huonon yrityksen välillä erityisesti nykymaailmassa, jossa kaikki tapahtuu verkossa silmänräpäyksessä. Käytännöllisen sekä toimivan verkkosivun rakentaminen on haastava tehtävä, saati sitten hyvän FAQ-rakenteen suunnittelu. Valitettavan usein yritykset aliarvioivat FAQ-osion vaikutuksen yrityksen kokonaiskuvaan ja keskittävät huomionsa esimerkiksi brändiin ja markkinointiin.Kuten kuuluisa elokuvahahmo Gordon Gekko osuvasti sanoi 80-luvun Wall Street elokuvassa; ”Tieto on raaka-aineista arvokkain.” Yritysten ei todellakaan tulisi aliarvioida tiedon käyttämistä omassa operatiivisessa toiminnassa.

]]>
Verkkohotellin hankinta verkkokauppaasi varten https://kotisivuille.fi/verkkohotellin-hankinta-verkkokauppaasi-varten/ Mon, 25 Apr 2016 09:17:21 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=97 Oletko perustamassa verkkokauppaa? Olet varmasti jo pohtinut sopivan verkkokauppa-alustan ja sivuston toteutuksen. Mutta minne verkkokauppaohjelmisto pitäisi viedä verkossa? Verkkokauppaohjelmisto asennetaan palvelimelle, yleensä verkkohotelliin. Muita vaihtoehtoja ovat palvelinhotelli tai virtuaalipalvelin. Voit ostaa verkkohotellin erikseen verkkohotelleja tarjoavalta palveluntarjoajalta tai se voi kuulua verkkokauppa-pakettiin. Silloin verkkokaupan toimittaja myös huolehtii verkkokaupan palvelintilasta ja teknisestä ylläpidosta sekä varmuuskopioinnista.Jos olet hankkimassa verkkohotellia erikseen palveluntarjoajalta, selvitä tarkasti millaisia vaatimuksia verkkokauppaohjelmisto asettaa verkkohotellin palvelimelle – sen suorituskyvylle, ohjelmointikielten tuelle ja tietokantarakenteille ja tietokantamäärille. Lisäksi kannattaa suunnitella hyvin tarvittava levytila ja tarkistaa sallitut liikennemäärät. Tässä kohtaa ei kannata säästää! Jos valitset liian pienen paketin, voi palvelimen kapasiteetti ylittyä helposti verkkokauppasi liikenteestä. Ja kun kapasiteetti ylittyy, putoaa verkkokauppasi pois verkosta ja sinne pyrkivät asiakkaat päätyvät virheilmoitussivulle. Tällaista tilannetta et varmasti kauppiaana halua kohdata, joten ole tarkkana miettiessäsi paketin kokoa. Älä nuukaile turhaan.Verkkopalvelujen palveluntarjoajia on pilvin pimein ja erikokoisia verkkohotellipaketteja vähintäänkin yhtä paljon. Suosittelemme perehtymään tarjontaan tarkasti ja edellä mainitut vaatimukset huomioiden.Lisäksi kannattaa huomioida myös verkkohotellin palveluntarjoajan luotettavuus. On tärkeää, että palveluntarjoaja pystyy lupaamaan palvelua ilman suuria katkoksia. Asiakaspalvelun taso on myös tärkeä asia, varsinkin jos sinulla ei ole hurjasti kokemusta verkkohotelliin asentamisesta ja muusta teknisemmästä työstä. Edellä mainituista asioista saat parhaiten tietoa kyselemällä hieman asiasta muilta verkkokauppiailta.

]]>
Some-markkinointi on kustannustehokasta https://kotisivuille.fi/some-markkinointi-on-kustannustehokasta/ Tue, 12 Apr 2016 09:17:01 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=99 Sosiaalisen median markkinointi on noussut viime vuosina isoon rooliin, ja on jo oikeastaan ajanut ohi perinteisestä printtimediasta. Some on merkittävä osa yritysten markkinointiviestintää. Sosiaalisen median markkinointikanavat tarjoavat monta sähköistä kanavaa kuluttajan tavoittamiseen reaaliaikaisesti. Kuluttajan tavoittamine markkinointiviestillä tapahtuu nopeasti, tehokkaasti ja ennen kaikkea kustannustehokkaasti. Sosiaalisen median markkinoinnissa – kuten kaikessa markkinoinnissa – pohditaan tarkasti kuluttajakunnan ikä ja kulutustottumukset ja lähestytään haluttua ryhmää heidän aktiivisimmin käyttämässään kanavassa. Kun Facebook joskus oli kaikenikäisten kanava, kannattaa siellä suunnata viestinsä ensisijaisesti yli 30-vuotiaille ja yrittäjille. Facebookilla on myös mittavin koneisto mainonnan tekemiseen ja sen seurantaan. Twitter toimii hyvin erilaisille ikäryhmille, Instagram on edelleen nuorisolle suunnattujen brändien kannalta toimiva kanava.Mihin teho sitten perustuu? Sosiaalisessa mediassa ihmiset etsivät tietoa ja jakavat positiiviset kokemuksensa omissa verkostoissaan. Sosiaalinen media on sähköinen viidakkorumpu. Lisäksi mainoksen saama näkyvyys on paljon laajempi kuin esimerkiksi lehtimainoksen. Tänä päivänä tilataan perinteisiä sanomalehtiä vähemmän kuin koskaan aiemmin ja on varmasti paljon koteja, joissa sanomalehteä ei nähdä aamupalapöydässä koskaan. Älypuhelin, tabletti tai tietokone sen sijaan löytyy lähes kaikista talouksista ja johonkin sosiaalisen median kanavaan ovat useimmat meistä jollakin tavoin eksyneet.Mainokselle altistettavaa yleisöä on paljon. Mainoksen oikea kohdentaminen asiakkaan kiinnostuksen kohteiden mukaan ei sekään enää vaadi paljoa: oma käyttäytymisemme verkossa jättää jälkiä, joita ovelasti haistellaan ja niiden perusteella meille tarjotaan samantyyppisiä mainoksia muun muassa sosiaalisen median sovellusten sivupalkissa tai sponsoroituina mainoksina. Mainostajan tarvitsee itse vain määrittää keitä hän mainoksellaan tavoittelee. Ja mainostajan kannalta parasta koko asiassa on se, että sosiaalisen median mainos maksaa vain murto-osan perinteisen printtimainoksen hinnasta.

]]>
Sisältömarkkinointi – markkinointia asiakkaan ehdoilla https://kotisivuille.fi/sisaltomarkkinointi-markkinointia-asiakkaan-ehdoilla/ Thu, 21 Jan 2016 17:24:41 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=87 shutterstock_198687767Markkinointi on erittäin tärkeä osa tuotteen myyntiä ja sen edistämistä, sekä tuotteen näkyvyyden lisäämistä. Näiden lisäksi markkinointi sisältää myös muita huomioonotettavia osa-alueita erilaisten asiakkaan mielenkiinnon herättävien messujen ja puuduttavan telemarkkinoinnin lisäksi. Tämän päivän markkinoinnista vie verkkomainonta ja -markkinointi yhä suuremman osan tuotteiden myynninedistämisessä.Internetin yleistymisen ja sosiaalisten medioiden ilmestymisen myötä ovat markkinoinnin eri keinot lisääntyneet huomattavasti, sillä verkossa tapahtuvan markkinoinnin ja mainonnan kautta voidaan saavutttaa lukemattomia käyttäjiä ympäri maailman. Markkinointi itsessään sisältää useita eri vaiheita, mutta kun mukaan lisätään sisältömarkkinointi, saavutetaan potentiaalinen asiakas aivan uudella tavalla.Sisältömarkkinointi tarkoittaa juuri sitä, mitä jo itse sanakin kertoo, sillä se on sisällön markkinointia, josta tulee olla hyötyä potentiaaliselle asiakkaalle, sekä yritykselle. Tämän lisäksi tavoitteena on myös edistää tuotteen myyntiä, mutta tällä tavoin se tapahtuu asiakkaan tarpeet huomioon ottaen. Sisältömarkkinoinnissa voidaan jättää perinteiset mainokset ja asiakasta ärsyttävä häirintä pois ja keskittyä olennaiseen, eli tarjoamaan asiakkaalle sisältöä ja tietoa tuotteista, jotka häntä kiinnostavat.Sisältömarkkinoinnissa tarjotaan asiakkaalle materiaalia, jossa yhdistetään kummankin osapuolen hyöty. Näin saadaan aikaan mahdollisia liidejä, jotka ovat elintärkeitä yrityksille ja niiden selviytymiselle. Tehokas sisältömarkkinointi tapahtuu sosiaalisten medioiden kautta, joita on helppo hyödyntää tiedon jakamisessa. Verkkosivuston optimointi koskien hakukoneita kuuluu yrityksen tärkeimpiin tavoitteisiin, sillä näkyvyys verkossa on yksi onnistumisen päätekijöistä silloin, kun kyseessä on tuotteiden mainonta, sekä vanhojen asiakkaiden mielenkiinnon ylläpitäminen ja uusien hankkiminen.

]]>
Tietokonepelin tekeminen https://kotisivuille.fi/tietokonepelin-tekeminen/ Thu, 16 Jul 2015 15:11:51 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=77 6117837-computer-program-codeTietokonepelin tekeminen kuulostaa vaikealta ja tavallinen tietokoneenkäyttäjä varmasti ajatteleekin, ettei sellaista kykenisi itse tekemään. Nykyaikana kuitenkin kaikki on mahdollista. Siispä myös muutkin kuin ammattilaiset voivat niin suunnitella kuin myös rakentaa omia pelejään.Kaikki riippuu siitä, millaisen pelin haluaa tehdä ja paljonko aikaa on valmis uhraamaan. Jos termi C++ ohjelmoinnin maailmasta ei ole täysin tuntematon niin vielä parempi, sillä kyseisellä pohjalla minkä tahansa pelin rakentaminen on suhteellisen helppoa. Tärkein seikka, niin kuin monessa muussakin tehtävässä, on ennakkosuunnittelu. Etukäteen tulisi miettiä, mitä haluaa pelin sisältävän, millaisia käänteitä siihen tulisi, millaista grafiikkaa käytetään jne. Jokaiseen peliin maailmassa kuuluu erilaisia funktioita, jotka kotikäyttäjä kykenee suunnittelemaan C++:n pohjaa käyttäen.

Peleillä kuuluisuuteen

Jos haluaa menestyä pelisuunnittelulla, niin ohjelmointi ja tietokoneiden kanssa harjoittelu tulee aloittaa ajoissa. Lisäksi tietenkin tarvitaan hyvä idea pelille sekä lopulta runsaasti onnea tekemään pelistä suosittu. Kotikäyttäjän suunnittelema matopeli ei vielä aivan yllä esimerkiksi Rovion tai NetEntin huippupelien tasolle. Tällaisten pelisuunnittelujättien tasolle pääseekin vain pitkäjänteisellä työllä ja ammattimaisella ohjelmointitaidolla. Mainituista suunnittelijoista jälkimmäinen on keskittynyt ainoastaan nettipelien suunnitteluun ja on Suomen suurin tuolla alalla. Rovio taas tuli tunnetuksi mobiilipeli Angry Birdsistä ja loi itselleen huikean kansainvälisen brändin. Angry Birds hahmoja on saatavilla niin pehmoleluina, t-paitoina kuin mehuinakin, ja mikä hienointa, maailmanlaajuisesti.

Mikä tekee pelistä hyvän?

Peliä suunnitellessa on tärkeää miettiä myös käyttäjän näkökulmasta mikä pelistä tekisi mielenkiintoisen ja ennen kaikkea viihdyttävän. Pelejä pelataan ajanvietteenä, joten niissä on oltava tietty viihdearvo mukana. Viihdyttävyyttä parantavia tekijöitä ovat helppo käyttöliittymä ja pelin sujuva kulku ilman niin sanottua tökkimistä. Harva asia alentaa viihdyttävyyttä enemmän kuin se, että peli lataa liian kauan jotain pientä yksityiskohtaa. Myös hienot grafiikat tuovat valtavasti lisäarvoa sekä tietysti myös osuva musiikki parantaa pelikokemusta. Ihmisten halutaan palaavan pelien ääreen uudelleenkin, joten on tärkeää, että uudelleenpelaamisarvo on riittävän korkea. Peleissä ei saisi joutua toistamaan samoja kohtia liian usein tai ainakin kentän olisi muututtava hieman edellisestä, että pelaajan mielenkiinto pysyisi yllä.Jos siis oman pelin tekeminen kiinnostaa, kannattaa kokeilla minkälaisen pelin itse saa aikaan. Vaikka seei maailmanmaineeseen nousisikaan, voi peliohjelmoinnista tai -suunnittelusta saada itselleen hauskan harrastuksen.

]]>
Kuinka suunnitella miellyttävät nettisivut? https://kotisivuille.fi/kuinka-suunnitella-miellyttavat-nettisivut/ Fri, 21 Nov 2014 13:32:03 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=71 Hyvässä nettisivujen suunnittelussa on muutama seikka, jotka tulee ottaa huomioon ennen kaikkea. Tärkeintä on, että sivut ovat selkeät ja silti mielenkiintoiset. Sivujen suunnittelussa kannattaa muistaa, että vaikka erilaisia elementtejä on tarjolla pilvin pimein, ei enemmän todellakaan ole aina yhtä kuin paremmin. Selkeys ja yksinkertainen tyylikkyys, joka saavutetaan huolellisella valinnalla ja toteutuksella, on usein vilkkuvaa, kirjavaa tai yltäkylläistä houkuttelevampi.Fontti, tekstin väri ja taustan väri kannattaa valita erityisen huolellisesti niin, että sivujesi yleisilme vastaa niiden sisältöä. Rock-aiheiseen sivustoon sopii mainiosti musta tausta ja näyttävä fontti, mutta puutarhasivustolla sellainen olisi vähintään kysymyksiä herättävä ja saattaisi karkottaa monta kävijää. Fontin valinnassa tulee ottaa huomioon suomen kielessä tarvittavat ä ja ö, ja jos sivuillasi on sisältöä myös ruotsiksi, myös å. Näiden kirjainten ulkonäkö pitää tarkistaa niin suur- kuin pienaakkosistakin ja juuri niillä väreillä, joita olet ajatellut käyttää.Myös kuvien valinta ja asettelu tulee tehdä huolellisesti, ja kuvien käytössä tulee ehdottomasti muistaa tekijänoikeus. Ethän siis käytä kenenkään muun ottamaa kuvaa ilman lupaa, ja huolehdithan siitäkin, että kuvissasi mahdollisesti näkyviltä henkilöiltä on lupa kuvan käyttöön! Kuvia valitessasi muista ottaa huomioon erilaiset muokkausmahdollisuudet: esimerkiksi joku muuten hyvä kuva, joka mielestäsi ei väritykseltään sovi sivullesi, saattaa mustavalkoisena tai seepiana olla juuri se, mitä sivusi kaipaa.

]]>
Kuinka luodaan hyvä kauneussivusto https://kotisivuille.fi/kuinka-luodaan-hyva-kauneussivusto/ Wed, 19 Nov 2014 13:18:25 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=66 Hyvät internetsivut yritykselle ovat nykyisin yhtä tärkeä asia kuin toimiva liiketila ja edustava toimisto. Yrityksen kotisivuihin kannattaa siis panostaa samoin kuin muuhunkin toimintaan, nykyisin moni asiakas saa ensikosketuksen yrityksen liikeideaan ja tuotteisiin juuri nettisivujen kautta, monesti liiketilassa ei enää edes tarvitse vierailla sillä tuotteiden tilaaminen postitse käy kätevästi. Logon tulisi olla huomiota herättävä ja etusivun mielenkiintoa herättävä, selkeästi luettava ja tyylikäs. Kun asiakas jää sivustolle tutustumaan etusivuun, hän usein siirtyy myös tuote-esittely sivuille ja osioihin, joissa toiminnasta tai tuotteista kerrotaan tarkemmin. Etusivun pitäisikin olla katseenvangitsija mutta samalla myös informatiivinen tietopaketti, jolla yritys myy itsensä asiakkaalle.Kauneussivuston tulee panostaa kuviin, tuotteisiin ja ulkonäköön. Kauneudesta kiinnostuneet asiakkaat osaavat arvostaa esteettisyyttä mutta ovat myös kiinnostuneita tuotteiden turvallisuudesta ja niiden vaikutuksista. Swiss Clinicin sivustolla yrityksen turvallisuus ja luotettavuus tulevat hyvin esille. Yrityksen toimintaidea on esitelty selkeästi ja ytimekkäästi, tulostakuu, ilmainen toimitus, turvallinen maksutapa ja ilmainen kauneusneuvonta ovat ensimmäisiä, joihin asiakas kiinnittää huomionsa. Muiden asiakkaiden kokemukset ovat, varsinkin kauneudenhoidossa, tärkeitä. Heti ensimmäiseltä sivulta asiakas löytää aiempien asiakkaiden kokemuksia kauneustuotteista. Yrityksen tarjoukset ja suosituimmat tuotteet kertovat mitä yritys myy ja alalaidassa oleva lyhyt selostus liikeideasta ja toiminnasta on kattava ja selkeä. Sivut ovat harmooniset ja kuvat laadukkaita.Maksutavat ja yhteydenottotiedot ovat asiakkaille tärkeitä, ihan kuten Swiss Clinicin sivustoilla, tulee yrityksen sivuilla olla selkeästi yritystiedot, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot ja sosiaalisen median painikkeet, pelkkä yhteydenottokaavake ei riitä. Sivujen osoitetta, eri sivustojen otsikoita ja blogeja miettiessä, kannattaa harkita mitkä sanavalinnat tuovat helpoiten hakutoiminnoista osumia, kuinka sivustolle on helpointa löytää.Kauneussivustojen asiakkaille sivustojen ulkonäkö on tärkeä ominaisuus, kuvia ja tekstiä tulisi olla oikeassa suhteessa. Kiireinen netinkäyttäjä ei jaksa keskittyä pitkiin ja jaaritteleviin juttuihin vaan katseenvangitsijana täytyy olla myös tuotteeseen tai asiaan liittyviä kauniita ja tyylikkäitä kuvia. Kuvat meikeistä, hoitomuodoista, tuotteista ja tuloksista kertovat usein enemmin kuin pitkä selostus. Ammattitaito, luotettavuus ja asiallisuus vetoavat kauneudenhoidon alalla, tällöin sivustot kertovat kuluttajille korkeasta laadusta ja luotettavuudesta.

]]>
Tavaramerkin mainostaminen https://kotisivuille.fi/tavaramerkin-mainostaminen/ Mon, 20 Oct 2014 12:18:53 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=60 Brändin luomiseen tarvitaan lähes poikkeuksetta mainontaa. Jotta tavaramerkkinsä saa nostettua suosituksi ja tunnetuksi, täytyy tuotteiden olla laadukkaita ja markkinoinnin onnistunutta. Onnistunut markkinointi vaatii paljon työtä ja suunnittelua; kuinka saavuttaa kohdeyleisö mahdollisimman tehokkaasti, mitä mainontakanavaa käyttää ja niin edelleen.Mainontakanavia on lukuisia, ja niiden käyttö kannattaa valita kohderyhmää silmällä pitäen. Perinteisiä mainontakanavia ovat televisio-, radio-, lehti-, myymälä- ja suoramarkkinointi. Internetiä käyttää päivittäin valtava määrä ihmisiä ympäri maailman, joten netissä mainostamalla saavuttaa melko helposti suuren määrän ihmisiä. Netissä voi mainostaa muun muassa sähköpostimainonnan, web- sivumainonnan tai bannereiden kautta sekä sosiaalisessa mediassa. Mainostaa voi myös messuilla ja muissa tapahtumissa, sponsoritoiminnan kautta ja liikelahjojen muodossa. Liikelahjoja voi tilata esimerkiksi Suomen johtavalta profiilituotteita valmistavalta yritykseltä Axon Profililta, jonka valikoimasta löytyy tuhansia erilaisia mainostuotteita kuten kyniä, mukeja, golfpalloja, muistitikkuja, kangaskasseja ja sateenvarjoja. Liikelahjat ovat oiva tapa hankkia lisää näkyvyyttä ja tunnettuutta tavaramerkille, samoin kuin sponsoritoiminta.Laadukkaat tuotteet ja palvelut poikivat tyytyväisiä asiakkaita, jolloin myös niin kutsuttu puskaradio eli suusta suuhun viestintä nousee tärkeäksi mainoskanavaksi tavaramerkin esille tuomisessa. Ihmisten puheissa vilisee jatkuvasti kansainvälisten jättibrändien kuten Applen, Googlen, Coca Colan ja McDonald’sin nimiä. Brändiä luodessa myös imagomainonta on tärkeässä roolissa; sitä käyttävät huomattavan paljon myös edellä mainitut globaalit brändit. Imagomainonnan tehtävänä on luoda positiivisia mielikuvia, ja siinä korostetaan usein muun muassa kohderyhmän elämäntyyliä ja ominaisuuksia.Mainoskanavien valinnan lisäksi täytyy kiinnittää tietysti huomiota mainoksen sisältöön. Sisällön olisi hyvä olla informatiivinen ja helposti mieleen jäävä. Mitä huomiota herättävämpi mainos on, sitä useamman ihmisen tietoisuuteen se yleensä tulee. Huomiota herättävä mainos on kätevä kun haetaan pelkkää näkyvyyttä, mutta myynnin kasvua se ei välttämättä riitä takaamaan. Myynnin lisäämiseksi mainoksen tulisi olla selkeä, vakuuttava ja merkityksellinen, ja usein ne myös argumentoivat kyseisen tuotemerkin paremmuutta suhteessa kilpailijoihin. Viestisisällön ja tyylin ohella on tärkeää, että kuluttaja pitää mainoksesta. Tämän on todistettu vaikuttavan suoraan tuotteen haluttavuuteen.

]]>
Verkkokaupan perustaminen https://kotisivuille.fi/verkkokaupan-perustaminen/ Thu, 09 Oct 2014 08:43:30 +0000 https://kotisivuille.fi/?p=54 Jos yrityksesi myy erinäköisiä tuotteita, mutta ette ole vielä perustaneet verkkokauppaa saatatte menettää suuren osan myynnistä. Verkkokaupan perustaminen saattaa olla pienille yrityksille hieman haastavampaa kuin suurille yrityksille, johtuen resursseista. Tämän artikkelin avulla koitamme silti antaa muutamia neuvoja, miten on järkevää aloittaa verkkokaupan perustaminen. Oletuksena että sinulla on jo liikeidea ja olet selvittänyt mahdolliset tavaroiden postittamisesta johtuvat kulut.Jos sinulla ei ole varaa palkata ammattilaista tekemään sinulle verkkokauppa, älä huoli. Nykyään on olemassa paljon erilaisia toimittajia, jotka vievät sinulta verkkokaupan ohjelmoinnin ja ylläpidon ongelmat pois. Pystyt lisäksi itse vaikuttamaan haluamallasi tavalla ulkonäköön. Hinnat vaihtelevat noin 10e jopa 600 euroon kuukaudessa, riippuen laajalti tuotteiden määrästä ja millaista palvelua haluat. Verkkokauppa on hyvä lisä yrityksesi kotisivuille tai luoda yhteiset molemmille.Hyvien tuotekuvausten ja kuvien laatu pitää olla erinomaisella tasolla. Verkkokaupassa asioivat ihmiset eivät pysty näkemään tai koskemaan tuotetta. Sinun ei tarvitse tilata valokuvaus ammattilaista ottamaan tuotteistasi kuvia, mutta perusteet tähänkin olisi hyvä tietää. Kameran tulisi olla tarpeeksi hyvä ja valoitus kunnossa. Tuoteselostuksen ei tulisi olla liian pitkä, mutta silti sisältörikas ja kiinnostava. Kannattaa myös kertoa kaikki tiedot tuotteesta ja esimerkiksi muutamia käyttökohteita.Maksutapoja on nykyään useita ja aluksi onkin järkevää avata PayPal tili. PayPal on laajasti tunnettu ja luotettava keino hoitaa maksut aluksi. Suomalaiset ovat silti tottuneet käyttämään verkkopankki tai luottokortti palveluja maksaessaan, joten nämä tulisi saada käyttöön mahdollisimman nopeasti. Nyrkkisääntönä kuitenkin, että kustannukset minimoitaisiin ennen kuin todetaan yrityksen tuovan rahaa.Kuinka sitten saada asiakkaita lisää? Kun huomaat että yrityksesi alkaa tuottamaan voit hyödyntää sosiaalista mediaa tai sähköpostimainontaa. Lisäksi on järkevää panostaa hakukoneoptimointiin, jolloin uudet asiakkaat löytävät sivuillesi helposti. Google Analytics on esimerkiksi hyvä keino todeta yrityksesi toimintaa. Näät myös mitä kautta asiakkaita tulee sivuillesi ja pystyt sen avulla panostamaan oikeisiin kohtiin.Kannattaa pitää mielessä myös ongelmatilanteet ja niihin nopea reagoiminen. Jokainen verkkokaupan pitäjä tulee saamaan tuotteiden palautuksia ja kommunikointi on kaiken avain. Kerrot asiakkaalle mahdollisimman nopeasti, mistä mahdollinen ongelma johtui ja milloin se korjataan.

]]>